Voimalaitos – Kulttuuritehdas – Purettava ”ruma”

- Helsingin Hanasaari A -voimalaitoksen muuttuvat merkitykset 1957–2007

Maija Kärki

Tarkastelen tässä artikkelissa Helsingin Hanasaari A -voimalaitokseen liitettyjä ja edelleen liitettäviä merkityksiä ja arvoja merkityksellistämisen takana. Artikkeli kattaa Helsingin Hanasaari A -voimalaitoksen vaiheet sen rakentamisesta 1960-luvun vaihteessa ja intensiivisen käytön vuosikymmenistä aina varalaitoksena ja ”kulttuuritehtaana” toimimiseen asti. Hanasaari A:n viimeiset vaiheet, keskustelu voimalaitoksen kohtalosta, purkupäätösprosessi ja sitä seurannut kiivastahtinen purku- ja perinnöntallennustyö voimalaitosyhteisössä ovat olennainen osa tätä artikkelia. Voimalaitostyötä eri aikoina käsittelen laajemmin uusimman Tekniikan Waiheita -lehden artikkelissa (Kärki 2008). Artikkeli perustuu kesällä 2007 toteuttamaani Hanasaari A -voimalaitoksen dokumentointiprojektiin.

Kuva 1. Ilmakuvassa on Sörnäisten energia-alue. Taustalla vanha Suvilahden voimalaitos, keskellä Hanasaari B-voimalaitos ja edessä käytöstä poistettu Hanasaaren A-voimalaitos. Kuva: Helsingin Energian arkisto.

Hanasaari A voimalaitoksena

Helsingin Energia on miltei sata vuotta vanha kunnallinen liikelaitos (ks. Turpeinen 1984). Helsingin kaupungin sähkölaitos perustettiin vuonna 1909 ja ensimmäinen höyryvoimalaitos, Selim A. Lindqvistin suunnittelema Suvilahden voimalaitos, sijaitsi Helsingin itäisessä kantakaupungissa, Sörnäisissä. Sörnäisten energiahuoltoalueella sijaitsee nykyisin kolme voimalaitosta, joista uusin vuonna 1974 käyttöönotettu Hanasaari B -voimalaitos on edelleen voimalaitoskäytössä (Kuva 1).

Sota-aikaa seurannut energiapula aiheutti Hanasaaren alueen varaamisen Sörnäisistä höyryvoimalaitokselle vuonna 1956. Hanasaaren rakennustyöt aloitettiin keväällä 1957 ja sen ensimmäinen rakennusvaihe valmistui alkuvuonna 1960. Hanasaari A:n piirustuksista vastasi arkkitehti Vera Rosendahl, mutta arkkitehdin näkemys joutui pääosin väistymään tehokkuusajattelun tieltä. Hanasaari A:sta tuli erittäin funktionaalinen voimalaitos, työntekijöiden mielestä jopa epäkäytännöllisen ahdas (Aalto 2006: 18–19, 36, TYKL/spa/519:informantit 4, 19, 23, 41) (Kuva 2).

Kuva 2. Aikakautensa uusinta tekniikkaa edustava Hanasaari A -voimalaitos. Kuva: Helsingin Energian arkisto.

Useita olennaisia Hanasaari A:n piirteitä tiivistyy seuraavassa haastattelun pätkässä (TYKL/spa/519:informantti 43): ”Mä olen jo toisessa polvessa energialaitoksella eli mun isähän tuli meriltä aikoinaan, sillon kuuskytluvun puolessavälissä ja meni Hanasaaren A -voimalaitokselle, mikä nyt sitten puretaan. [Me] asuttiin tos Siilitiellä ja mä pikkupoikana jo pääsin näkeen kun ei esimerkiks toista kakkosplokkia ollu vielä tehty. Se on vaikuttanu koko mun elämääni oikeaastaan toi laitos sitten. Tän faijan kautta mä koen ton laitoksen, sehän oli siihen aikaan kuuskytluvun puolessavälissä hienoo ja suurenmoista tekniikka, hi-techiä ku tänäpäivänä sanottas, oli se vesipuoli ja kaikkee. Siihen liitty tämmösiä asioita, kun Suomessa ei vielä sodan jälkeen osattu. Tääl oli paljon saksalaisia tekemässä niitä, turbiinit ja kakki semmonen huippuosaaminen tuli sieltä. Sitä kesti melkein seiskytluvun loppuun asti, isoissa revisioissakin oli saksalaisia mukana.” Hanasaari A:lle on tyypillistä, että siellä on työskennelty useiden sukupolvien ajan (TYKL/spa/519:informantit 6, 20, 30, 31, 43). Monille voimalaitoksen työntekijöille onkin syntynyt syvä suhde voimalaitokseen jo lapsuudesta lähtien (Kuva 3).

Kuva 3. Hanasaari A -voimalaitoksen erään työntekijän lapsen piirros öisestä Hanasaari A:sta. Taustalla musta hiilivarasto ja Merihaan rakennuksia. Työstä käy hyvin selville voimalaitoksen kaksiosainen rakenne isoine ikkunapintoineen. Kuva: Helsingin Energian arkisto.

Hanasaari A -voimalaitos oli duunareineen, insinööreineen ja johtajineen yhteisönä hierarkkinen, mutta samalla tiivis ja ”yhteen hiileen puhaltava”. Monet työntekijöistä kokivat, että laitoksen johtaja oli olennainen osa sen henkeä (mm. TYKL/spa/519:informantit 1, 9, 19, 28, 43, 44). Merkittäviä persoonia jokapäiväisessä voimalaitostyössä olivat turbiini- ja kattilapuolen mestarit, Risto Tapola ja Pentti Waltzer. Myös pienemmissä yhteisöissä kuten esimerkiksi valvomon eri vuoroissa, juuri vuoropäällikön koettiin olevan vastuussa sen ilmapiiristä (esim. TYKL/spa/519:informantit 13, 41, 43). Hanasaari A:n työntekijöillä oli myös yhteisiä ongelmia, teollisen perinnön tummempia sävyjä. Pahimmat terveydelliset ja sosiaaliset ongelmat aiheutuivat alkoholista ja myöhemmin asbestista (esim. TYKL/spa/519:informantit 8, 13, 43, 46).

Hanasaari A kulttuuritehtaana

Helsingin Energia on tehnyt pitkään yhteistyötä kulttuurivaikuttajien kanssa. Jo 1980-luvulla Suvilahden voimalaitos toimi jonkin aikaa teatterikäytössä sekä elokuvastudiona. Tällä hetkellä voimalaitos toimii energialaitoksen henkilökunnan liikuntatiloina ja sen tiloissa on myös yritystoimintaa. Tulevaisuudessa Suvilahdesta on tarkoitus rakentaa kulttuuri- ja taideteollisuusaluetta (Aalto 2006: 43–44).

Kuva 4. Arkkitehti Sakari Tilanterän ympäristötaideteos Vastavalo Hanasaari A:ssa. Teos vihittiin käyttöön 11.6.2004 Hanasaaren 30-vuotisjuhlissa. Kuva: Helsingin Energian arkisto.

Vuonna 1993 taiteilijat Ritva Harle, Hanna Vainio ja Jukka Kuuranne suunnittelivat ja rakensivat ruohoraidoin Tulivuori -nimisen taideteoksen hiilivarastoon. Ympäristötaideteos oli esillä keväästä syksyyn. Ruoho kylvettiin keväällä ja vihreän raidan, rairuohon ja lupiininkukkien, kasvua seurattiin syksyyn saakka. Voimalaitosalueen hiilivarasto sai ympärilleen tilataideteoksen, arkkitehti Sakari Tilanterän suunnitteleman ”Vastavalon” kesällä 2004. Voimalaitos sai seurakseen toisen valotaideteoksen talvella 2005, jolloin Taideteollisen korkeakoulun ympäristötaiteen koulutusohjelman opiskelijat toteuttivat Light and Space -työpajan (Aalto 2006: 44–46) (Kuva 4).

Tavallisesta voimalaitostyöstä poikkeavat toiminnot kuten ympäristötaideprojektit ja perinteentaltiointiprojekti ovat vaatineet aktiivisia yksilöitä Helsingin Energian johtoportaassa. Nykyinen voimalaitospäällikkö Hannu Kekkonen intoutui omien led-valokokeilujensa pohjalta Vastavalo-tilataideteoksesta (TYKL/spa/519/informatti: 11) ja ympäristöjohtaja Martti Hyvöstä pidetään perinteenkeruuprojektin isänä (esim. TYKL/spa/517/informantit: 11, 19, 43). Heidän myötävaikutuksellaan voimalaitos työntekijöineen koki ainutlaatuisia hetkiä 2000-luvun alkuvuosina.

”Niin et Hollywoodi tuli sit sinne. Siel alko oleen sit vaikka mitä ja niit piti sit auttaa. No se alko meneen kokopäiväseksi se meijänki homma ja joutu auttaan jatkuvasti. … Oon mä joillakin filmeilläkin ollu. … Siihenhän se loppukin sitten, kun se alko vähän pelottaa, että jos siellä jotain tapahtuu, et ne loukkaa [itsensä]. Kun ne teki yölläkin niitä [kuvauksia] ja muuta eikä ollu ketään valvomassa. Jouduttiinhan me sinne kaiteisiin laittaan aukkoihin lippusiimoja ja kaikennäkösiä esteitä”, muistelee yksi ”riihitonttuna” toiminut voimalaitostyöntekijä (TYKL/spa/519:informantti 45). Vuonna 2000 Hanasaari A poistettiin siis voimalaitoskäytöstä, jolloin sen löysivät valokuvaajat, musiikkivideoiden ohjaajat ja lavastajat (Aalto 2006: 46). Kulttuurityön lisäksi viimeisten voimalaitoksella työskennelleiden tehtäviin kuului myös kiinteistön lämpimänä ja käynnistysvalmiudessa pitäminen (esim. TYKL/spa/519:informantti 46).

”Vielä pitkälle kakstuhattaluvulle kaikissa ympäristökeskuksen kuvissakin, kun haluttiin näyttää oikeen saastuttavaa teollisuutta, vaikka siellä oli tulet sammunu, niin edelleen kaupungin ympäristöraportissa oli kuva Hanasaari A:sta, mistä savua tuli. Sillä on, semmonen maine, että ne ihmiset ikään kun häpeilee, et me oltiin nyt tässä savupesässä ja saastepesässä ja pölypesässä töissä, niin sitten nuoret ja kulttuuri ja tää monenlainen, visuaalinen ja musikaalinen ja elokuvat ja muut, niin ikään kuin nosti sen arvostukseen taas, rehabilitoi tän homman.” (TYKL/spa/519:informantti 8). Hanasaari A:ssa tehty kulttuurityö ja kulttuurityöläisten osoittama kiinnostus ja arvostus miljöötä ja siellä tehtyä työtä kohtaan nosti ”energisten” omissakin silmissä Hanasaari A:n arvostusta, mikä osaltaan on saattanut vaikuttaa innostukseen sen perinteen taltioinnissa.

Vuonna 2002 valokuvaaja Markku Lähdesmäki toteutti kokonaisen valokuvasarjan Hanasaaressa. Hän toi voimalaitokseen kuvitteellisen työläisen ja kuvasi ihmisiä työnsä ääressä. Hanasaari yllätti taiteilijan: ”Minuun tekivät vaikutuksen voimalasta löytyneet kauniit muodot: se miten pelti on väännetty putkiksi. … Hanasaari A on ruma rakennus ulkoapäin, mutta mitä enemmän tutustuin kohteeseen, sitä kauniimmalta se näytti sisältä – ja ulkoakin.” (Galkin 2002: 4). Lähdesmäki käytti huumoria valokuvissaan ja malleina toimivat muun muassa voimalan työntekijät, persoonallisuudet, jotka loivat kuviin niiden sielun (Galkin 2002: 4). Lähdesmäen valokuvaprojektin jälkeen voimalaitoksessa on kuvattu The Rasmuksen, HIMin, Apocalyptican, Don Johnson Big Bandin ja Maija Vilkkumaan musiikkivideoita ja levynkansia, nauhoitettu tv-ohjelmia, vietetty F1-kuski Nico Rosbergin sponsorilanseeraustilaisuutta ja kuvattu Aki Kaurismäen elokuvaa Laitakaupungin valot (Aalto 2006: 47).

Filmiteollisuus on kuvannut pääasiassa Ennätystehdas -nimistä perinteistä viihdeohjelmaa, jossa ihmiset suorittavat erilaisia ennätyksiä. Lavasteeksi haluttiin jotain erittäin mielikuvituksellista. Hanasaari A sopi Ennätystehtaan kuvauksiin hyvin, sillä valaisulla siitä saatiin toimiva lavaste: ”Meidän valaisijat, jotka ammatikseen tekee viihdettä, mutta joilla on se taiteellinen funktio, ni ne sydäntä särkien räiski valoja päin niitä seiniä. … Mä en oo tavannu yhtään alan ihmistä, kuvaajaa, valaisijaa, ohjaajaa, tuottajaa, joka ei ois ihastunu tohon paikkaan välittömästi.” kertoi Ennätystehtaan tuottaja Osku Pajamäki dokumentointiprojektin haastattelussa. Tuottaja piti voimalaitosta helposti muokattavissa erilaiseen kulttuurituotantoon verraten sen muotokieltä Flash Gordon -sarjakuvaan (TYKL/spa/519:informantti 24) (Kuva 5).

Kuva 5. Hanasaari A:n turbiinisalin mielenkiintoista, 1950-luvun muotokieltä. Kuva: Helsingin Energian arkisto.

Vuoden 2007 syyspuolella suunniteltiin Hanasaari A:n puretusta materiaalista uutta tilataideteosta energiahuoltoalueen sisääntulon luokse. Tarkoituksena oli, että Taideteollisen korkeakoulun oppilaat olisivat toteuttaneet ”romuveistoskurssilla” muistomerkin Hanasaari A:lle (Sähköpostiviesti Taideteollisen korkeakoulun Janne Virkkuselta ympäristöjohtaja Martti Hyvöselle 31.10.2007). Tämä opiskelijatyö ei toteutunut, mutta keväällä 2008 romuveistosprojekti lähti jälleen käyntiin tällä kertaa nuorien taiteilijoiden Elena Alonson, Jumpei Shimadan ja Antton Mikkosen työnä. Tarkoituksena on romumateriaalista työstää yhdessä konepajan kanssa ”Työläinen on lähtenyt” ympäristötaideteos kevääseen 2009 mennessä (Sähköpostiviesti ympäristöjohtaja Martti Hyvöseltä Maija Kärjelle 9.4.2008).

Hanasaari A purettavana ”rumana”

Mielenkiintoista on, että Hanasaari A:sta keskusteltaessa esille tulevat usein esteettiset seikat, laitoksen ”rumuus”. Tämä juontaa jo 1960-luvulta, jolloin Hanasaaren hiilivarastot olivat yleisen keskustelun kohteena. Hiilikentät, kauniita vai rumia? oli väliotsikkona Sähkösanomien (2-3/1965: 7) artikkelissa, joka käsitteli puolalaista hiiltä. Artikkelissa kerrotaan, että hiilikenttiä on julkisesti moitittu epäesteettisiksi ja epäsiisteiksi rantojen pilaajiksi. Voimalaitoksen insinööri Neuvo taas näki hiilikentissä myös kauneutta: ”Jos katsoo nimenomaan meidän voimalaitostemme hiilikasoja, niin nehän ovat hyvin kauniita, ei niissä ole moitittavaa. Ei hiilikenttä ole silmälle mikään epäesteettinen näky, sehän on kaunis musta keko tai tasattu yhtenäinen alue.” (Puolalainen palaa… Sähkösanoma 2-3/1965: 7) (Kuva 6). Myös pitkäaikainen Helsingin Energian valokuvaaja Ilkka Pohjanpalo koki voimalaitosmiljöön kiinnostavaksi kuvauskohteeksi: ”Voimalaitosarkkitehtuuri luo dynaamisen hahmon, jota on kiinnostavaa katsella. Voimalaitokset tarjoavat hyvin monipuolisia ympäristöjä. Niissä on pelkistynyttä kauneutta, joka on hyvin tarkoituksenmukaista. Voimalaitosympäristö antaa kuvallisia haasteita.” (Galkin-Aalto 2004: 7, ks. myös TYKL/spa/519:informantti 26).

Kuva 6. Kovan pakkasen takia höyryävä ja kuvassa lähes taianomaiselta näyttävä hiilikenttä talvella 1979. Kuva: Helsingin Energian arkisto.

Tv-tuottaja Osku Pajamäki (sd) on myös Helsingin kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Hän pohti blogissaan Hanasaari A:n kohtaloa 5.11.2006: ”Nyt harmittaa. Ensinnäkin, olen nyt käynyt sisällä Hanasaari A:ssa. Kuvaamme siellä Ennätystehdas nimistä ohjelmaa Maikkarille, ja on pakko sanoa, että se on jylhin ja katu-uskottavin kuvauspaikka, jossa olemme koskaan toimineet. Rujo rakennus piilottaa sisälleen noin kymmenen tuhatta neliömetriä upeita tiloja, joita koristaa autenttinen 50-luvun teollisuus-design. Todellakin vain mielikuvitus on rajana voimalan kulttuuri-, ja tapahtumakäytölle. Tiedän jo nyt, että tulemme myöhemmin katumaan, mikäli voimala puretaan.” Pajamäki oli kaupunginhallituksen jäsen, kun helmikuussa 2006 tehtiin päätös voimalaitoksen purkamisesta Kalasataman osayleiskaavan yhteydessä. Tuolloin Pajamäen mukaan vanhan ja ulkosivultaan raihnaisen rakennuksen purkuperusteet tuntuivat selviltä. Sille ei tuntunut tuolloin löytyvän mitään käyttöä ja alue houkutteli merenrantanäkymineen asuinrakentamiseen. Poliitikon mieli kuitenkin muuttui hänen vierailtuaan voimalaitoksessa. Lopulta Pajamäki äänesti kaupunginvaltuuston päätöksen yhteydessä puolueensa ryhmäkuria vastaan, jota kommentoi haastattelussa myöhemmin: ”Mut ei se täs suhtees sillä taval turhauta, ku oikeest joku taltioi tän prosessin, ja siel on paljon ihmisiä, joille jäi se kuva [Hanasaari A:sta]. Et ymmärrys siitä [teollisesta perinteestä]. Se on jo paljon. … Omaa puoluetta mä vähän ihmettelen näis kaikis jutuissa, että nyt sosiaalidemokraattinen puolue, jonka nyt kannattais niinku jossain määrin kantaa aika ylpeenä [taustaansa] … Siis just teollisuushistorian perinnettä. Just työväenluokkana. On kyllä nousukasmaista, jos ei tämmösiä symboleja ymmärretä.” (TYKL/spa/519:informantti: 24). Pajamäki kommentoi myös blogissaan päätöstä kovin sanakääntein (4.12.2006).

Museoviraston rakennushistorian osaston yli-intendentti Mikko Härö (2007: 8-13) otti Museo-lehdessä julkaistussa artikkelissaan Perinteiden valtatiellä esimerkiksi Hanasaari A:n voimalaitoksen. Härön (2007: 11) mukaan Hanasaari A on osa kolmen voimalaitoksen poikkeuksellisen arvokasta kokonaisuutta, mistä vain vanhimman voimalaitoksen, Suvilahden laitoksen, säilyminen on turvattu. ”Hanasaari A:n suojelu sellaisenaan, koneistoineen ja laitteineen, olisikin ollut poikkeuksellisen vaikeaa, jos kohta hienoa museointia.” kirjoittaa Härö (2007: 11) ja mainitsee muualla maailmassa olevan esimerkkejä tällaisesta toiminnasta.

Näitä esimerkkejä tosiaan löytyy. Lontoossa sijaitsevat kaupunkilaisten painostuksesta säilytetty ja kunnostettava Battersea Power Station sekä The Tate Modern , modernin taiteen museo, jotka ovat molemmat käytöstä poistettuja voimalaitoksia. Torontossa, Kanadassa sijaitseva The Power Plant Contemporary Art Gallery on vuonna 1926 rakennettu voimalaitosrakennus, joka avattiin yleisölle saneerattuna vuonna 1987. Sydneyssä The Powerhouse Museum on 1900-luvun vaihteessa rakennettu voimalaitos, joka avattiin museona vuonna 1988. Seaholm Power Plant sijaitsee Austinissa Texasissa ja se on rakennettu 1950-luvulla. Voimalaan rakennetaan toimistoja, kauppoja, asuntoja, hotelli, ravintoloita ja monitoimitilaa erilaisia tapahtumia varten. Texasin New Braunfelsissa sijaitsee vuonna 1921 rakennettu Comal Power Plant , joka on muunnettu loft-asunnoiksi. Baltimoressa Marylandissa taas sijaitsee vapaa-ajan keskus Power Plant Live. Vanhojen voimalaitosten tyyppielementti, isot turbiinihallit, sekä muun muassa voimalaitosten sopiva sijainti kaupunkirakenteessa ovat antaneet ideoita uusiokäytölle museoista ravintoloihin ja hotelleihin (Pelasta Hanasaari A -sivusto, Scadden 2001).

Hanasaari A:n työntekijöillä oli valtavasti visioita laitoksen uusiokäyttämisestä (TYKL/spa/519:informantit 11, 19, 20, 41, 43). Informantit pitivät hyvänä uusiokäytön muotona museotoimintaa tai muita vapaa-ajan toimintoja kuten ravintola- tai teatteritoimintaa. Varsin postmodernin idean esitti Hanasaaren voimalaitoksien johtaja Hannu Kekkonen: ”Sieluni silmillä riisuin siitä rumia asioita pois, niin mä näin siinä paljon hyviä ideoita. Loppujen lopuks mä tein semmosen homman vielä, että mä kirjotin semmosen yhden pitkän tekstin, missä mä sitten yritin antaa niitä ideoita… Siinä on ne sähkösuodattimet, niin mä ehdin [nähdä] ne jo sillä viisiin: sähkösuodattimien tilalle voitas rakentaa lasikasvihuoneet, kattojen päällä oleva terassi. Kuutamo näkyy ja tähtitaivas ja sit siellä on kahvilaa... Siis kasvihuone katolle, korvaamaan tavallaan sähkösuodattimen. Sitten turbiinihalli, sinne ostoskeskus ja parkkihalli alakertaan ja sitten kattilahallipuoli, sinne asuntoja. Eihän siinä tarvitse säilyttää mineriittilevyseiniä, vaan sinne voidaan tehdä vaikka McDonald'sin pääkonttorin mukaan puusäleiköstä seinät betonin ympärille. Siis, on tavallaan sääli, koska sellasta rakennesuunnittelua ei kukaan viitsi tehdä alusta pitäen. Se pakottaa luovuuteen, kun siinä on määrätyt ehdot olemassa. Elokuvateatteri ja vedenkäsittelyy ja kaikkee tämmöstä mä kirjoittelin.” (TYKL/spa/519:informantti 11).

Päätös Hanasaari A-voimalaitoksen purkamisesta ei syntynyt täysin kivuttomasti. Konflikteja syntyi kansalaisten ja päätöksentekijöiden välillä. Myös Helsingin Energian ja kaupunkisuunnitteluviraston välillä oli kitkaa, vaikka kyseessä olivat saman hallinnon alle kuuluvat elimet (esim. TYKL/spa/519:informantit 8, 11, 35). Hanasaari A:n paikkaa pidettiin energianeuvos Pirvolan (2007: 72) mukaan pitkään Helsingin Energiassa ikään kuin Hanasaari C:n varapaikkana tulevaisuuden tarpeita silmällä pitäen. Kaupungin päätöksentekijöiden arvot voimalaitoksen kohdalla taas olivat pääasiassa taloudellisia. Hiilivaraston ja käytöstä poistetun voimalaitoksen kohdalla oleva maaperä katsottiin niin arvokkaaksi, ettei sitä voinut jättää käyttämättä. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa Hanasaari A:n purkaminen ja alueen kehittäminen asuinkäyttöön taas nähtiin kaupunkirakenteen täydentämisenä ja yhtenäistämisenä (TYKL/spa/519:informantti 35).

”Täs oli hauska epäpyhä allianssi, että oli vanhat teknologia-, ja insinööri-, ja teollisuusperusteiset miehet, ja sitte kaupunkikulttuuri-nuoriso, jotka oli osittain samassa leirissä. Niin on aika harvoin. Eikä se oo muuten sanottu, et jokaisen työpaikan kohdalla, tai rakennuksen, missä on työskennelly, et ne ihmiset haluais säilyttää sen. Päinvastoin. Et toi on must niiltä, [voimalaitosyhteisön] vilpitön ylpeys siitä mestasta, aika hienoa.” (TYKL/spa/519:informantti 24). Hanasaari A nousi kansalaiskeskustelun kohteeksi herättäen keskustelua kaupunkitilan oikeutuksesta, siitä kenen ehdoilla kaupunkia uudistetaan. Keskustelu tuotti esimerkiksi Hanasaari A:n purkua vastustavan Pelasta Hanasaari A -sivuston.

Kaupunkialueen käytön ristiriidat kiinnostavat myös medioita. Helsingin Sanomien toimittaja Jarmo Huhtanen kiinnostui Hanasaari A:sta marraskuussa 2006, jolloin hän alkoi seurata voimalan purkuasian etenemistä kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Hän sai vinkin eräältä kaupunginvaltuutetulta, että vanhan voimalan puolesta kerätään nimiä ja ryhtyi selvittämään asiaa. Aihe nousi hänen toimestaan julkisuuteen, kun toimittaja julkaisi kolme artikkelia Helsingin Sanomissa (23.11.2006, 25.2.2007 ja 13.4.2007) sekä useita blogi-kirjoituksia (5.11.2006, 14.11.2006, 22.11.2006 ja 5.12.2006). Huhtanen seurasi kansalaisaktiivien toimenpiteitä, muttei kuitenkaan uskonut missään vaiheessa, että kaupungilla olisi ollut tahtoa säilyttää voimalaa (TYKL/spa/519/informantti: 7).

Joillekin purkukiistaa seuranneista ja asiaan kantaa ottaneista voimalaitoksen työntekijöistä päätös Hanasaari A:n purkamisesta oli raskas. ”Vaikkei XX sit koskaan must loppujen lopuks ymmärtäny, ku se näki, et [päätös tehtiin] ihan väärin perustein ja argumentein. Se on hirveen raskas, se on politiikan ensimmäinen ja yleensä monille viimenen [opetus], ku ne näkee, et asiat, Aa -neloset, joihin ne on luottanu, ja ku ne itse tuntee jonku asian, et totta! Nää tekee päätöksiä ihan roskatekstin perusteella. … Se on murhaavaa ihmisille. Sä et pysty ikinä selittää sitä niille millään, ja sit miten sitä ite on hyväksyny sen jotenki, tai tottunu siihen. Et näin se vaan on.” (TYKL/spa/519:informantti 24).

Myös Pelasta Hanasaari A -sivustolla purkupäätöstä kommentoitiin voimakkaasti: ”Voimme ajatella asian niinkin, että Helsinki sai lahjan. Hienon lahjan, uniikin ja arvokkaan, josta olisi ollut hyötyä ja iloa vuosikymmeniksi. Helsinki ei tyhmyyksissään kuitenkaan ymmärtänyt siitä mitään, ei tiennyt mitä sillä pitäisi tehdä. Ei vain osannut, eikä osannut kysyä keneltäkään. Ei tajunnut suurta mahdollisuutta. Niinpä se teki sen minkä taisi, mihin äly juuri ja juuri riitti, purki ja hävitti uuden tieltä. Rakensi tilalle jotakin itsensä näköistä, helpompaa kaupunkia. Sen pituinen se.” Samaan yhteyteen oli tehty kuvamanipulaatiolla Hanasaari A:lle uusia piippuja niin, että laitos näytti näyttävän keskisormea kaupungille päin (Kuva 7).

Kuva 7. Hanasaari A kuvamanipulaation kohteena. Kuva: Pelasta Hanasaari A -sivusto.

Sörnäistenranta on historialtaan työväestöä, tehtaita, liikennettä. Alueen tulevaisuus näyttää Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston visioissa asunnoilta, toimistoilta ja viheralueilta. Hanasaari A:n alueen uudistaminen liittyy tulevaan Kalasatama-projektiin käsittäen maantieteellisesti Helsingin Sörnäistenrannan ja Hermanninrannan. Osayleiskaavan valmisteluun liittyen käytiin kansainvälinen ideakilpailu, jonka voitti nimimerkki Amphibia suunnittelijana arkkitehtitoimisto Harris-Kjisik Helsingistä. Suunnittelun lähtökohtana on vanhan satama- ja teollisuusalueen muuttaminen uudeksi kaupunginosaksi. Sörnäisten tavarasataman toiminnot siirtyvät Vuosaaren uuteen satamaan. Aluetta suunnitellaan noin 15000 asukkaalle ja työpaikkoja alueelle tulee noin 6000 pitkän toteutusajan ollessa jopa 25 vuotta (Aalto 2006: 57-58).

Hanasaari A:n tilalle tulevalle asuinkorttelille järjestettiin suunnittelukilpailu, jonka voitti arkkitehtitoimisto ALA:n ehdotus Tropaion (Huhtanen: Helsingin Sanomat 13.4.2007, ks. myös Hanasaaren asemakaavallinen ideakilpailu 3.11.2006-13.2.2007. Arvostelupöytäkirja.) (Kuvat 8 ja 9). Voittaneessa työssä esitellään kaarevanmuotoinen korttelityyppi, joka muuttaisi Helsingin julkisivua mereltä katsottuna. Asuinrakennukset muistuttavat laivoja, jota kautta entisen sataman muisto välittyy uudelle asuinalueelle (Hämäläinen: ”Laivatalot” rantautuvat Hanasaaren kärkeen, Helsingin Uutiset 13.4.2007).

Kuva 8. Terassitalot yläviistosta. Kilpailussa etsittiin ratkaisua, joka mahdollistaisi tasokkaan asumisen ja virkistäytymisen Hanasaaressa. Terassitalojen korkeus vaihtelee yhdestä yli 20 kerrokseen ja kortteleihin tulee yli tuhat asuntoa. Ylimmissä kerroksissa ovat laajat terassit, joihin asuntoja tulee 130 kappaletta (Hanasaaren asemakaavallinen ideakilpailu 3.11.2006-13.2.2007. Arvostelupöytäkirja). Kuva: Arkkitehtitoimisto ALA Oy.

Kuva 9. Näkymä terassitalojen suojaisalle sisäpihalle. Toimittaja Jarmo Huhtanen ihmetteli Helsingin Sanomien artikkelissa (13.4.2007), miksi havainnekuvissa ei esitetty Hanasaari B -voimalaitosta tai rakennettavia hiilisiiloja, jotka muuttavat alueen luonnetta huomattavasti. Kuva: Arkkitehtitoimisto ALA Oy.

Hanasaari A dokumentoinnin kohteena

Kun purkupäätös oli tehty kaupunginvaltuustossa joulukuussa 2006, käynnisti Helsingin Energia välittömästi sisäisen selvityksen Hanasaari A:n museaalisten arvojen kartoittamisesta, jonka pohjalta museointia tultiin tekemään. Kunnossapitoinsinööri Kaj Luukko teki muistion Hanasaari A:n museoarvoista. Muistiossa todetaan, että Hanasaari A on teknisesti lähes alkuperäisessä kunnossa, sillä sille ei ole tehty suuria modernisointeja tai muita laajempia laiteuusintoja. Muistiossa on myös joitakin teknisiä huomioita Hanasaari A:n ainutlaatuisuudesta. Esimerkiksi 1-koneiston hiilimyllyt ovat iskulevymyllyjä, joita ei ole A:n jälkeen ollut Suomessa käytössä yhdessäkään toisessa hiilivoimalaitoksessa. Hanasaari A:n turbiinit ovat kolmipesäisiä väliotto-lauhdutusturbiineja, joita vastaavaa rakennetta ei ole yhteistuotantolaitoksessa käytetty muualla. Huomioitavaa on muistion mukaan lisäksi se, että A:n prosessitilat ovat yhtä suurta yhtenäistä tilaa, joka ei olisi enää myöhempinä aikoina ollut mahdollinen paloturvallisuussyistä.

Eläkkeellä oleva projekti-insinööri Aarni Somerikko sekä kunnossapitoinsinööri Kaj Luukko laativat luettelot Hanasaari A:n tallennettavista laitteista ja järjestelmistä. Somerikon listan esineistö painottuu mittaus- ja säätölaitteisiin sisältäen esimerkiksi yhden säätöpiirin komponentit. Luukon lista oli täydentävä painottuen erityisesti muotoilullisiin seikkoihin. Jokaisesta prosessitilasta otettiin talteen listojen mukaisesti esineistöä (Kuva 10). Edustetuiksi tulivat näin kattilalaitos, turbiinilaitos, kaukolämpöjärjestelmä, merivesijäähdytys, sähköautomaatio, vedenkäsittely ja valvomo. Lopullista sijoituspaikkaa kaikilla esineillä ei toistaiseksi ole. Osa esineistöstä päätyi Helsingin kaupungin museoon, osa Tekniikan museoon. Osa esineistöstä oli niin suurikokoista, etteivät museot voineet ottaa niitä haltuunsa. Osa esineistöstä tulee hyödynnettäväksi romuveistos-projektissa. Osa taas tullee päätymään Hanasaari B:hen muistoksi viereisestä vanhasta voimalaitoksesta.

Kuva 10. Väliaikaisvarastoon siirrettyä museoitavaa esineistöä Hanasaari A:sta. Kuva: Arja Jurasch 2007, Helsingin Energian arkisto.

Helsingin Energian nykytyöntekijät arvostelivat haastatteluissa Hanasaari A:n nopeatahtista purkutyötä (esim. TYKL/spa/519:informantit 19, 41, 43), joka vei jonkin verran voimalaitosväen motivaatiota aktiiviseen perinteen keruuseen. Voimalaitoksen johtaja Hannu Kekkonen mainitsi haastattelussa myös aikataulusta: ”Kun siinä oli mahoton kiire, se tarkotti, että joulukuussa kun tuli päätös kaupungin valtuustolta, multa vastuu siirty tammikuun 1. päivä pois. Elikä se siirty sille projektille ja meillä oli sitten kaks kuukautta aikaa kerätä kaikki omat kimpsut ja kampsut pois sieltä. Siellä oli meidän porukkaa ja siellä oli polttoaineryhmä ja kaiken maailman polttoaineet ja työkonehallit ja työkoneet. Mä naureskelin itsekseni, että tää on ko Kannaksen suurhyökkäyksen aikaan, että se on äkkilähtö ja sassiin lähettiin. Muut on tulossa ja me paetaan vauhdilla pois. Ja näinhän se kyllä onnistu.” (TYKL/spa/519:informantti 11). Purkutyöt oli saatava aikataulunmukaisesti alkuun, mitä purkuprojektista vastaava piti yhtenä raskaimmista ajoista koko hankkeessa (TYKL/spa/519:informantti 38).

”Kun siihen nyt päädyttiin, että se puretaan ja laaditaan kumman kiireesti suunnitelma, niin sitten itse ja muutamat, jotka nyt on tässä ollu, ja myös meidän toimitusjohtaja katso, että ei se [Hanasaari A] nyt noin vaan salaa yhtäkkiä häviä, vaan täytyy tätä historiaa kunnioittaa ja tätä, mitä monet on tehny työtä siellä. Sekä voimalaitosaikana että myös kulttuurilaitosaikana. Ja siitä sitten tuli HaTalteen-projekti, joka tarkottaa perinneprojektia. Ja oikeestaan mä oon niin itse ajatellu, että kymmenen vuoden päästä, kun sitä enemmän kaihotaan, tai kahdenkymmenen vuoden päästä, niin ei tarttis niin kauheesti hävetä sitä, ettei tullu otettua edes sitä talteen.” Näin muistelee perinteen keruun aloitusta Helsingin Energian ympäristöjohtaja Martti Hyvönen (TYKL/spa/519:informantti 8). Tässä vaiheessa myös allekirjoittanut tuli mukaan projektiin, jossa haastattelin lähes 50 vanhaa ja nykyistä voimalaitostyöntekijää, mukana myös Helsingin Sanomien, kaupunkisuunnitteluviraston ja kaupunginvaltuuston edustajat. Helsingin Energia sai tunnustuksen HaTalteen -projektista keväällä 2008, kun Teollisuusperinteen Seura myönsi Teollisuusperinnepalkinnon esimerkillisestä teollisuusperinteen vaalimisesta Helsingin Energialle.

Kuva 11. Voimalaitoksen purkamisessa käytetään ns. pitkäpuomitekniikkaa (TYKL/spa/519:informantti 38) eli käytännössä laitosta alettiin ”nakertaa” yhdeltä sivulta kappaleiksi. Rakennusta ja prosessia ei siis erotella sen kummemmin toisistaan. Purkamisessa päädyttiin siihen, että kaupungin puoleinen julkisivu pyrittiin säilyttämään mahdollisimman pitkään koskemattomana ja varsinainen purkutyö aloitettiin meren puoleiselta sivulta. Kuvassa on purkutilanne elokuulta 2007. Kuva: Arja Jurasch, Helsingin Energian arkisto.

Dokumentointiprojektin toteutustavoista oli ”energisillä” mielipiteitä. Yleisesti ottaen visuaalinen dokumentointi ja haastattelut nähtiin oivallisina tapoina tallentaa teollista perintöä Hanasaari A:sta (Kuva 11). Itse purkua tallennetaan still-kameralla, joka on sijoitettu Hanasaari B-voimalaitoksen ikkunaan. Osa Helsingin Energian työntekijöistä koki myös materiaalisen kulttuurin, esineistön ja laitteiston, tallentamisen tärkeäksi: ”Iän myötä, eihän nyt nuorena paljon jaksanu, et sanotaan viimisen kymmenen [vuoden aikana], sillonhan tavaralla, jokaisel tavaralla on oma kertomus: mitä se on, mihin se liittyy. Ja ehkä ku ite kypsyy niin oppii näkeen asioita toisel taval. … Ja samal lailla tää [Hanasaari] A:kin ois kertonut meille tekniikan kehitystä ja historiaa, miks sillon toimittiin noin, miks siellä on vaik tollaset sähkösuodattimet, oliko kauhee tarve saada lämpöö ja sähköö, tämmösiä asioita.” (TYKL/spa/519:informantti 43) (Kuva 12). Perinteen keruuta ja siirtämistä materiaalisessa muodossa tapahtui paitsi voimalaitoksesta eri instansseihin myös voimalaitosyhteisön sisällä. ”Tolle XX mä oon antanu aika paljon kaikkee mahollist materiaalii. Mä aattelin, et ku se on nuorempi mua paljon, nii hänelle jäis... Onhan mulla valokuvia ja kaikennäköstä ton tyyppistä itelläni. Sillon ku kävin siellä, nii otin valokuvia paikoista.” muistelee eräs informantti (TYKL/spa/519:informantti 43).

Kuva 12. Teollisen perinteen keruuprojektissa aktiivisesti toiminut projekti-insinööri Lars Waltzer ja merkityksellinen esine. Waltzer halusi ottaa pitkällisen pohtimisen jälkeen muistoesineeksi Hanasaari A:n turbogeneraattorin ensimmäisen koneen ylösajossa käytetyn käynnistysventtiilin. Venttiilin avulla annettiin tasaisesti höyryä koneelle varoen tiettyjä taajuuksia turbiinin ravistelun takia. Venttiilin käytössä tuli olla taitava, sitä ei saanut vääntää liian nopeasti eikä liian hitaasti. Huomioon piti ottaa erityisesti pulpettimies, sillä samaan aikaan kattilasta passattiin höyryä. Tämä oli Waltzerin mukaan kuvaavaa Hanasaari A:n käytölle, piti tuntea pienet kommervenkit, joiden avulla koneiston käyttö sujui. Jokainen voimalaitoksen vuoromestari ja turbiinilaitosten hoitajat ovat käyttäneet turbogeneraattorin ensimmäisen koneen käynnistysventtiiliä. Kuva: Maija Kärki.

Mitä tallennettu teollinen perintö sitten oikein Hanasaari A:n tapauksessa on? Fyysisesti se on haastattelunauhoja ja niiden litteraatioita voimalaitoksen johtohenkilöistä, insinööreistä, laboratorion henkilökunnasta, voimalaitoksen käyttäjistä ja huoltajista: kattila- ja turbiinimiehistä, valvomon vuorotyöntekijöistä, sähkömiehistä, vedenkäsittelijöistä, konepajan työntekijöistä ja telinemiehistä. Haastattelut kattavat henkilöitä kesäharjoittelijoista mestareihin. Haastatteluissa informantit muistelevat elämänvaiheitaan ja työtään voimalaitoksessa. Informantit muistelevat haastatteluissa elämästä laajasti: käsittelyn kohteeksi tulivat varsinaisen työelämän kuvauksen lisäksi esimerkiksi työkavereiden kanssa vietetty vapaa-aika, asuminen työsuhdeasunnoissa ja eläkeläisenä koetut asiat. Haastattelut kattavat myös Hanasaari A:n viimeiset vaiheet, sen muuttuvan merkityksen kulttuuritehtaana ja lopulta sen purkamiseen johtaneen päätösprosessin ja varsinaisen purkamisen.

Hanasaari A:n teollista perintöä ovat myös useat kymmenet valokuvat itse laitoksesta ja siellä työskentelystä, valokuvat purkuprosessista sekä erilaiset videot voimalaitostyöstä ja siellä tehdystä kulttuurityöstä. Materiaalista perintöä on lisäksi se esineistö, joka laitoksesta tallennettiin museoihin tai Helsingin Energialle. Näihin kaikkiin fyysisen perinnön elementteihin sisältyy Hanasaari A:n henkistä perintöä, muistoja laitoksen vaiheista ja siellä työskennelleistä ihmisistä (Kuva 13). Koko Hanasaari A:n elämänkaari sen rakentamisesta purkamiseen on dokumentoitu monipuolisesti, jolloin valikoitunut osa sen historiasta tulee jäämään tulevien sukupolvien koettavaksi ja tutkittavaksi teolliseksi perinnöksi.

Kuva 13. Hiilellä piirretty muotokuvasarja on yksi taltioiduista merkeistä Hanasaari A -voimalaitoksen yhteisöllisyydestä, jota voitaneen verrata esimerkiksi laivayhteisöön. Kuvassa on yksi voimalaitoksessa työskennelleen taiteilijan, Erkki Perkiönmäen, hiilellä piirtämistä muotokuvista, jotka oli sijoitettu valvomon seinälle. Kuvat ovat tunnistettavia ja persoonallisia näkemyksiä voimalaitoksen työntekijöistä. Kuva: Helsingin Energian arkisto.

”Hanasaari A:n turbiinilaitoksella koko 90-luvun työskennellyt kunnossapitomestari Reino Pankkonen nyökkää. "Sen takia tämä oli niin hyvä laitos. Oli kuin Mersulla olisi ajellut. Se edusti alansa huippua.” (Jarmo Huhtanen: Helsingin Sanomat 25.2.2007)

Kiitokset avuliaalle, innostuneelle ja asiantuntevalle Helsingin Energian väelle, erityisesti ympäristöjohtaja Martti Hyvöselle, kunnossapitoinsinööri Kaj Luukolle, projekti-insinööri Lars Waltzerille, informaatikko Heli Elorannalle ja tietopalvelusihteeri Arja Juraschille. Kiitokset myös kaikille informanteille.

Painamattomat lähteet

Pirvola, Ilkka: Raamit vai monumentti? Tutkielma voimalaitosten arkkitehtuurisesta kehityksestä suomalaisessa kaupunkiympäristössä. Turun yliopiston taidehistorian pro gradu -tutkielma 2007.

Helsingin Energian arkisto:

Luukko, Kaj: Muistio Hanasaari A:n museoarvoista 28.6.2007

Turun yliopiston Kulttuurien tutkimuksen laitoksen arkistot:

Sitomaton primaariaineisto:

Haastattelut cd:llä: TYKL/spa/517 ja TYKL/spa/518

Haastattelulitteraatiot: TYKL/spa/519: informantit 1-47

 

Sähköposti- ja internet-lähteet

Sähköpostiviesti Taideteollisen korkeakoulun Janne Virkkuselta ympäristöjohtaja Martti Hyvöselle 31.10.2007. Artikkelin kirjoittajan hallussa.

Sähköpostiviesti ympäristöjohtaja Martti Hyvöseltä Maija Kärjelle 9.4.2008. Artikkelin kirjoittajan hallussa.

Helsingin kaupunginvaltuutun Osku Pajamäen blogi-kirjoitukset 5.11.2006 ja 4.12.2006: http://www.osku.net/ 13.1.2008.

Helsingin Sanomien toimittajan Jarmo Huhtasen blogi-kirjoitukset 5.11.2006, 14.11.2006, 22.11.2006, 5.12.2006: http://www.blogit.hs.fi/helsinki/ 13.1.2008.

Pelasta Hanasaari A -sivusto 13.1.2008: http://hanasaari.hopto.org/

 

Painetut lähteet

Aalto, Laura. Sörnäisten Energiahuoltoalue. Edita Prima Oy: Helsinki 2006.

Galkin, Marina. Taiteilija ikuisti Hanasaari A:n ainutlaatuisen tunnelman. Teollisuuselementit ja ihminen kohtaavat Voimala-näyttelyssä. Impulssi 12/2002: 4.

Galkin-Aalto, Marina. Valokuvaaja Ilkka Pohjanpalo eläkkeelle. Visualisti nauttii voimalaitosmiljööstä. Impulssi 1/2004: 7.

Hanasaaren asemakaavallinen ideakilpailu 3.11.2006-13.2.2007. Arvostelupöytäkirja. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston julkaisuja 2007:7. Helsinki.

Huhtanen, Jarmo. Hanasaarelle koittaa kolmas elämä. Koneita ja laitteita irrotetaan museoihin ja ympäristötaiteeksi. Helsingin Sanomat 25.2.2007.

Huhtanen, Jarmo. Hanasaaren A -voimalan purku nosti puolustajat vastarintaan. Helsingin Sanomat 23.11.2006.

Huhtanen, Jarmo. Hanasaaren ideakilpailun voittaja esittää kaarevia suurkortteleita. Hanasaaren kärkeen suunniteltujen asuntojen hintoja ei tiedetä. Helsingin Sanomat 13.4.2007.

Hämäläinen, Jukka. ”Laivatalot” rantautuvat Hanasaaren kärkeen. Helsingin Uutiset 13.4.2007.

Härö, Mikko. Perinteiden valtatiellä. Museo 2/2007: 8-13.

Kärki, Maija. ”Toi A oli ihan oma maailmansa, hyvässä ja pahassa.” Hanasaari A -voimalaitoksen vaiheet ja sen työntekijät 1957–2007. Tekniikan Waiheita 1/2008: 5-23.

Puolalainen palaa padoissamme. Sähkösanoma 2-3/1965: 2-8.

Scadden, Richard A. Adaptive Re-use of Obsolite Power Plants. Technical Paper 1/2001.

Turpeinen, Oiva. Energiaa pääkaupunkiseudulle. Sähkölaitostoimintaa Helsingissä 1884-1984. Weilin + Göös: Espoo 1984.