palkki [ » etusivu | » uusin numero | » arkisto | » toimitus | » kirjoittajalle | » linkit ]

 

Muuttuva funktio, muuttuva konteksti –
Turun ilmatorjuntapatterit ennen ja nyt


Janne Rantanen

Turkuun rakennettiin viime sotien aikana kolme raskasta ilmatorjuntapatteria eri puolille kaupunkia. Patterit aseistettiin ruotsalaisilla ilmatorjuntakanuunoilla, ja niiden tehtävänä oli torjua Turkuun kohdistuvia ilmahyökkäyksiä. Sodan jälkeen patterit jäivät vähitellen pois käytöstä ja alkoivat rapistua. Turkulaisen nuorison otettua betoniset tykkiasemat käyttöön vuosituhannen lopulla ovat ilmatorjuntapatterit saaneet uuden elämän.

 

Johdanto


Sotahistorialliset monumentit ovat varsin yleinen muinaisjäännösryhmä Suomessa. Varhaisimmat varsinaiset sotahistorialliset muinaisjäännöksemme periytyvät keskiajalta, joskin jo sitä edeltävältä ajalta tunnetaan sotilaalliseen toimintaan viittaavia jäännöksiä. Suurin osa sotahistoriallisista muinaisjäännöksistä on kuitenkin rakennettu vasta uudella ajalla ja sen jälkeen. Yksi tavallisista jäännöstyypeistä on tykkiasemat, joita uudelta ajalta lähtien on rakennettu lähinnä raja- ja rannikkoseuduille. Tykkiasema on yleensä torjuntatykkiä varten rakennettu tuliasema, jolla on oma tulialue[1] ja tykkiä sekä sen käyttäjiä suojaava ja tukeva kiinteä rakenne. Meripuolustuksen merkityksen kasvaessa 1700-luvulla alettiin rakentaa rannikkotykkiasemia, joiden jäänteitä on myös Turussa useita, erityisesti Pansiossa, Uittamolla, Hirvensalossa ja Ruissalossa kaupunkiin johtavien laivaväylien varrella. Suurin osa näistä on rakennettu 1800-luvulla Venäjän vallan aikana. 1900-luvulla lentokoneiden mullistaessa sodankäynnin ryhdyttiin panostamaan myös ilmatorjuntaan. Kiinteiden ilmatorjuntapattereiden rakentaminen alkoi.


Ilmatorjunta-asema

Ilmatorjuntatykkiasema Turun Mikkolanmäellä.
Graffititaiteilijat kuvanottohetkellä itse teossa tykkiaseman takana.
Kuva: Janne Rantanen 2011.

Suomessa ilmatorjuntajoukkojen synty ajoittuu 1920-luvulle, joskin jo edellisellä vuosikymmenellä olivat Venäjän sotavoimat sijoittaneet joitakin vastakehitettyjä ilmatorjuntakanuunoita Suomenlahden rannikkolinnoituksiin, kuten Suomenlinnaan. Olosuhteet pakottivat nuoren aselajin kiireiseen kasvattamiseen talvisodan syttyessä 1939. Hyvän kuvan silloisesta kaluston puutteesta antaa se, että juuri ennen sodan syttymistä oli varsinaisten ilmatorjuntajoukkojen käytössä vain muutama kymmenen ilmatorjuntakanuunaa ja satakunta ilmatorjuntakonekivääriä, jotka olivat lähinnä ensimmäisen maailmansodan aikaisia. Aseistusta oli lähtökohtaisesti aivan liian vähän, sillä talvisodan aikana pelkästään Turkua pommitettiin ilmasta käsin yli kuusikymmentä kertaa. Talvisodan kuluessa ilmatorjunta-aseiden lukumäärä kuitenkin kasvoi huomattavasti. Lisäksi viholliskoneitten torjuntaan osallistui ilmavoimien hävittäjiä ja laivaston aluksia.


Turun ilmatorjuntajoukot tuliasemissa


Turun ilmatorjunta sai alkunsa vuonna 1937, kun Turun Suojeluskunnan Tykistön 43. patterista tuli ilmatorjunta- ja ilmavalvontakoulutuksesta vastaava yksikkö. Ilmatorjunta-aseina yksiköllä oli aluksi vain kaksi kaksoisilmatorjuntakonekivääriä. Niin sanottujen ylimääräisten harjoitusten ajan 43. patterin ilmatorjunta-asemat sijaitsivat Kakolanmäellä. Asemistaan patteri pystyi suojaamaan satamaa ja sähkölaitosta. Talvisodan sytyttyä patteri nimettiin uudelleen 61. Raskaaksi Ilmatorjuntakonekiväärijoukkueeksi; yksi konekivääreistä siirrettiin Kärsämäkeen ja sieltä Pansion öljysatamaan, toinen Vartiovuorenmäelle Tähtitorniin ja sitten niin ikään Pansioon. Talvisodan jälkeen miehistö siirtyi Ruohonpäähän perustettuun 61. Raskaaseen Ilmatorjuntapatteriin. Helsinkiläisiä ilmatorjuntajoukkoja oli asemissa Korppolaismäellä, aseistukseltaan nämä joukot olivat raskaammin varustettuja. Turussa toimi myös Ilmapuolustusaluekeskus, josta käsin ilmatorjuntaa johdettiin.


Bofors

75mm ilmatorjuntakanuuna m/30 Bofors. Turun seudun kodinpuolustus – Åbonejdens hemvärn -säätiön pystyttämä muistomerkki Vartiovuorenmäellä. Kuva: Janne Rantanen 2011.

Koska Turun ilmatorjunnan kalusto oli kaupunkiin kohdistettuihin pommituksiin nähden tulivoimaltaan ja määrältään liian pieni, eikä puolustusvoimilta ollut odotettavissa lisäaseistusta, perustettiin talvella 1940 lähinnä siviileistä koostuva Turun Kodinpuolustustoimikunta. Toimikunnan tehtävänä oli kerätä rahaa raskaampien ilmatorjunta-aseiden hankkimiseen, missä se onnistuikin. Jo helmikuussa 1940 Turkuun tuotiin Ruotsista yhdeksän Boforsin tehtaalla valmistettua 75 mm ilmatorjuntatykkiä, tulenjohtolaitteita ja ammuksia, sekä koulutuksen saaneita ruotsalaisia vapaaehtoisia. Tykit oli alun perin tarkoitettu Siamin eli Thaimaan armeijalle. Täten niitä alettiin kutsua siamilaistykeiksi.

Talvisodan aikana perustettiin kaksi raskasta ilmatorjuntayksikköä Turkuun: 61. Raskas Ilmatorjuntapatteri Ruohonpään Pirunmäelle ja 62. Raskas Ilmatorjuntapatteri Uittamolle. Kolmas yksikkö, 60. Raskas Ilmatorjuntapatteri, perustettiin talvisodan jälkeen Itäharjun Satulamäelle, josta se siirrettiin parempien asemien toivossa läheiselle Mikkolanmäelle. Jatkosodassa patterit nimettiin uudelleen 21. (Mikkolanmäki), 22. (Uittamo) ja 23. (Ruohonpää) Raskaaksi Ilmatorjuntapatteriksi. Kuhunkin patteriin sijoitettiin kolme ruotsalaista ilmatorjuntatykkiä.


Uittamo

Tykkiasemia nykyasussaan Uittamolla. Kuva: Janne Rantanen 2011.


Tykkiasemien muuttuvat kasvot


Sekä Ruohonpäähän, Uittamolle että Mikkolanmäelle rakennettiin kiinteitä tykkiasemia aseita ja miehistöä suojaamaan. Asemat valettiin betonista, ja ne olivat päältä avoimia. Joihinkin asemiin kuului myös ammussuojia. Varsinaisten tykkiasemien lisäksi pattereihin rakennettiin myös tulenjohto- ja tähystysasemia. Majoitus- ja huoltotarpeita silmällä pitäen kuhunkin patteriin rakennettiin miehistöparakkeja, vartiotupia ja huoltorakennuksia. Kallion sisään louhittiin luolia varastoiksi ja voimalaitteita varten. Tykkiasemat pyrittiin naamioimaan, ja ollessaan poissa käytöstä ne oli katettu puisin katoksin. Sotien jälkeen pattereiden tiloja käytettiin pääasiassa muihin tarkoituksiin, lukuun ottamatta Uittamon patteria, joka oli varuskuntakäytössä vielä 1950-luvun alussa. Vähitellen pattereiden tilat jäivät kokonaan pois käytöstä ja alkoivat deformoitua.


Taidetta tykkiaseman seinässä Uittamolla. Kuva: Janne Rantanen 2011.

Taidetta tykkiaseman seinässä Uittamolla. Kuva: Janne Rantanen 2011.


Nykyisin betoniset asemat ovat lähes ainoita pystyssä olevia rakennuksia. Niitä on Ruohonpäässä viisi, Uittamolla ja Mikkolanmäellä molemmissa kuusi. Kussakin patterissa asemista kolme oli varsinaisia tykkiasemia, muut tulenjohto-, tähystys- ja mittaustarkoituksia varten. Majoitus- ja huoltotilat on pääosin purettu tai ne ovat tuhoutuneet vuosien kuluessa, ainoastaan betoniset perustukset osoittavat niiden sijaintia. Kallioihin louhitut luolat on suljettu. Asemien arkeologisoituminen eli deformaatioprosessi on kuitenkin pysähtynyt, sillä ne on otettu uudelleen käyttöön.

Käyttöönotosta on vastannut pääasiassa turkulainen nuoriso. Hip hop –kulttuurin levitessä Turkuun alkoivat paikalliset nuoret 1990-luvulla maalata graffiteja Itäharjulla sijaitsevan Mikkolanmäen tykkiasemien betonisiin seiniin. Kupittaan seutu oli turkulaisen hip hop –kulttuurin varhaista sydänaluetta, ja Mikkolanmäen patteri tarjosi sopivan harrastus- ja ajanviettopaikan nuorille. Myöhemmin graffiteja ja tageja on ruvettu maalaamaan Ruohonpään ja Uittamonkin ”bunkkereihin”. Graffiteja maalataan jatkuvasti lisää, ja vanhat maalaukset peittyvät uusien alle. Tykkiasemien ympäristössä lojuu runsaasti nykytoiminnasta kertovaa jätettä: tyhjiä spraymaalipurkkeja ja rikottuja olutpulloja. Graffititaitelijat eivät kuitenkaan ole ainoita pattereiden uusiokäyttäjiä, sillä ainakin Ruohonpäässä ilmakuula-aseilla sotaa leikkivät lapset ja nuoret käyttävät tykkiasemia jälleen sotatarpeisiin, tosin vain leikkisodassa. Toimintaan on liittynyt jossain määrin myös rakenteiden muokkausta ja särkemistä. Ilmatorjuntapattereiden kulttuurinen formaatioprosessi on jatkunut.

Formaatioprosessin välineitä Ruohonpään patterilla. Kuva: Janne Rantanen 2011.

Formaatioprosessin välineitä Ruohonpään patterilla. Kuva: Janne Rantanen 2011.

Puolustusvoimain hylättyä ilmatorjuntapatterit jäivät ne pois käytöstä ja alkoivat muuttua jäännöksiksi, joiden kulttuurinen konteksti on menneisyydessä nykyisyyden sijaan. Turkulaisten nuorten otettua vanhat tykkiasemat uudelleen käyttöön on arkeologisoitumisprosessi niiden osalta saanut uuden käänteen. On tapahtunut uudelleenkäyttöönotto, reokkupaatio. Graffititaiteilijat ja ilmakuulasoturit ovat tehneet hylätyistä sotahistoriallisista monumenteista osan omaa elävää ympäristöään, antaneet niille uusia merkityksiä. Niille on annettu sekundäärisiä funktioita, jotka eroavat niiden alkuperäisestä tarkoituksesta. Myös monumenttien suojelua voi pitää tietynlaisena reokkupaationa, mutta museaalisessa suojelussa pyritään säilyttämään kohde mahdollisimman muuttumattomana, irrottamaan se nykyisistä konteksteista.

Muinaismuistolakia sovelletaan toisen maailmansodan aikaisiin kohteisiin tapauskohtaisesti, sillä laki ei aseta ikärajaa kiinteille muinaisjäännöksille. Sadan vuoden ikärajaa on tosin pidetty epävirallisena ohjenuorana muinaisjäännöksiä suojeltaessa. Ilmatorjuntapattereiden kaltaiset hylätyt rakennukset ja linnoitteet täyttävät sinänsä sotahistoriallisten muinaisjäännösten kriteerit, vaikka ikänsä puolesta ovatkin suhteellisen nuoria. Niihin kohdistuva uusiokäyttö ja uudet funktiot herättävät kuitenkin kysymyksiä, sillä patterit eivät ole vain muistoja menneiltä ajoilta, vaan uusiokäytössä osa nykyistä elävää kulttuuriympäristöämme.


Kirjoittaja on turkulainen arkeologian opiskelija, joka harrastaa muinaisjäännösten ja muiden vanhojen paikkojen bongailua.

[1] Alue, jolle tykin tuli voidaan kohdistaa.


Lähteet:

Julkaisemattomat lähteet

Holmborg, Otto 2006. Otteita hip hop –kulttuurista Turussa 1984-1999. Kansatieteen proseminaari, Turun yliopisto, kulttuurien tutkimuksen laitos.

Kirjallisuus

Alhonen, Tuukka 2003. Varsinais-Suomen ilmatorjuntarykmentti 1937-2002. Turun seudun kodinpuolustus – Åbonejdens hemvärn -säätiö, Turku.

Honkala, Antti 2000. Mikkolanmäki – Uittamo – Ruohonpää, siamilaistykkipatterit Turussa. Turun ilmatorjunta talvi- ja jatkosodan aikana. Varsinais-Suomen ilmatorjuntarykmentti/Turun Maakuntamuseo, Uusikaupunki.

Huttunen, Pertti ja Paavola, Matti J. 2011. Suomen Turun sotilas- ja sotamuistomerkkejä. Turun Sotaveteraanit ry, Rauma.

Lappi, Ahti 2000. Ilmatorjunta ilmasodassa 1794-1945. Ilmatorjuntasäätiö, Vaasa.

Niukkanen, Marianna 2009. Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset, tunnistaminen ja suojelu. Museoviraston rakennushistorian osaston oppaita ja ohjeita 3.

Palmu, Pentti 1989. Yön yli päivään. Suomen ilmatorjunnan vaiheita 1925-1990. Ilmatorjuntaupseeriyhdistys ry, Helsinki.

Schiffer, Michael B. 1987. Formation processes of the archaeological record. University of New Mexico Press, Albuquerque.