palkki [ » etusivu | » uusin numero | » arkisto | » toimitus | » kirjoittajalle | » linkit ]

Ojaniemen museotila – maatilan asukkaan museo

 

 

Jarkko Oraharju

Ojaniemen museotila sijaitsee Porissa, Noormarkun Kairilan kylässä. Tilalla asuu nyt 79-vuotias museotilan hoitaja Kerttu Alsela. Paikka on yksityisen ihmisen kotitilalleen perustama museo. Museotila välittää rakennusten ja esineiden kautta menneisyyden representaatiota. Kertun läsnäolo, omaelämänkerta, muistot ja tilan perustajan tarina ovat keskeinen osa esitystä.

 

 

Torpasta museotilaksi

Ojaniemen museotilaan kuuluu kymmenen maalaamatonta puurakennusta. Ne kertovat perinteiseen talonpoikaiskulttuuriin kuuluvasta asumisesta ja maataloushistoriasta. Tilan päärakennus on jatkettu yksihuoneisesta savupirtistä parituvaksi 1860-luvulla. Rakennusten joukossa on myös vanhoja aittoja, navetta, sauna, puusuoja ja lato. Pihapiiri sijoittuu kapean metsätien varrelle.

 

Museotilan pihaa. Keskimmäisenä päärakennus. Kuva: Outi Lähteenlahti, 2007.

Ojaniemen historia alkaa vuodesta 1862. Torppari Jaakko Telin siirsi lähellä olleen vanhan savupirtin nykyiseen paikkaansa maanomistaja Uusitalon maatilan alueelle. Hän merkitsi hirret ja rakensi niistä kodin. Päärakennus kasvoi ja tilaa rakennettiin lisää 1860-luvun kuluessa. Jaakko oli naimisissa kaksi kertaa ja hän sai yhteensä kaksitoista lasta. Hänen tyttärensä Maria jäi asumaan tilalle. Jaakon molemmat vaimot kuolivat nuorempina.

Torppaa alettiin maksaa itsenäiseksi vuonna 1919. Maria meni naimisiin vuonna 1921 renki Frans Siltakorven kanssa. Velat tulivat maksetuiksi vuonna 1922. Itsenäiselle tilalle annettiin nimi, jonka se sai tilan peltoja halkaisevasta, järvienvälisestä luonnonojasta. Jaakko Telin kuoli vuonna 1929.

Marialla ja Fransilla ei ollut omia lapsia. He ottivat kasvattityttärekseen Kertun vuonna 1931. Myöhemmin Kerttu perusti oman perheen, joka eli tilalla yhdessä kasvattivanhempien kanssa, kunnes hänen miehensä kuoli ja lapset muuttivat pois tilalta.

 

Kirjoittaja museotilalla Kertun kanssa. Kuva: Outi Lähteenlahti, 2007.

 

Kerttu on asunut maatilalla yksin vuodesta 1990, jolloin alkoi kehittyä ajatus oman maatilan museoimisesta. Hän halusi, että vanhat rakennukset säilyisivät. Hän keräsi tilalta vanhoja esineitä ja työkaluja talteen. Niistä hän järjesti tilan päärakennuksen vieressä olevaan aittaan museonäyttelyn. Hän nimittää rakennusta museoaitaksi. Paikalliset sanomalehdet ovat julkaisseet Ojaniemen museotilasta artikkeleita. Kerttu on esitellyt itse tilaa paikallisissa historiallisissa julkaisuissa. Kairilan kyläyhdistys on esitellyt museotilaa omilla www-sivuillaan. Yksityiset ihmiset ja erilaiset ryhmät ovat käyneet tutustumassa tilaan. Museotilan identiteetti on syntynyt asukkaan sisäisen halun ja ulkoisen arvostuksen vuorovaikutuksessa.

Menneisyyden kertominen museotilalla

Kerttu ei koskaan tavannut tilan alkuperäistä isäntää Jaakko Teliniä, jonka kertomus on kuitenkin keskeisessä osassa museotilan esityksessä. Lähes alkuperäisessä asussaan olevan tilan rakennukset ja museoaitan esineet välittävät ja säilyttävät Jaakon elämäntarinaa. Museoaitassa on Jaakon itse tekemiä työkaluja ja astioita:

hän teki puutöitä ja paljo on täällä hänen tekemiänsä, pitkälti toistasataa vuotta vanhoja, misä on nimikirjaimensa Jii ja sitte vuosiluku, että tämä niinko mein pienikokoinen museotila on säilyttäny nämä vanhat muistot, ja vissiin säilyttää vielä edelleen”

 

Museoaitan esineet välittävät Kertun muistoja. Kuva: Outi Lähteenlahti, 2007.

 

Kerttu kertoo museotilalla myös omaa tarinaansa. Hän on kertonut avoimesti omista vaiheistaan kasvattityttärenä ja maatilan perijänä. Omaelämänkerta on osa museovieraille kerrottavaa tarinaa. Tilan asukkaista muodostuu ketju, joiden jättämien jälkien kautta vieras pääsee ajassa taaksepäin:

Siel on ylhäällä myös niitä sirppiä, joilla olen itte leikannu ja siin oli sirppi mammalle ja siinä oli pappalle ja siel oli vie Jaakonki sirppi, jossa ei o kuule ko se pieni pinne jäljellä…”

Asumiskokemus kuuluu edellisten lisäksi museon tarinaan. Kerttu elää Ojaniemen museotilalla nykykulttuurissa, mutta hakee käyttövedet kaivosta ja lämmittää rakennuksen puilla. Tilalle tulivat sähköt vasta vuonna 2003.

Kerttu haluaa elää muistojensa paikassa:

Ja mää sen tunnen, että mää olen niinko laho pöydänkansi, mutta mulla on niinko neljä lujaa jalkaa. Että siinä mieles, olen vieki ajatellu, että vaikka nyt olen jo täyttäny seittemänkymmentä viis, vieläkin ajattelen olla täällä, sillä täällä on ne juuret, jokka on kasvanu niin syvälle, että nyt haluaa niinko lahota tähän samaan paikkaan, mutta sen näyttää sitte aika mitä tulee.”

 

Ojaniemen museotila museona

Tutkija Nina Sääskilahti kuvailee artikkelissaan kokkolalaista kotimuseota ajan monikerroksisuuden monumenttina. Ojaniemelläkin monikerroksisuus tulee esiin ajallisena perspektiivinä. Se lähtee museotilalla asuvasta Kertusta, paikan 1860-luvulla rakentaneeseen torppariin Jaakko Teliniin. Menneisyyden kerrokset tulevat esiin Kertun kertomisella ja ne ilmenevät tilan asukkaiden tarinoiden kautta. Museoaitassa olevat esineet tarjoavat ikkunoita poissaolevaan. Ojaniemellä toteutuu tutkija Petja Aarnipuun ilmaisema museoympäristön tärkein tuote: ajan taju. Kerttu haluaa kertoa ihmisille millaista elämä oli ennen. Tila kertoo ajassa tapahtuneista muutoksista ja sen esittämä mennyt elämä on silti läsnä.

Kertun museo. Aitassa käsiteltiin aiemmin suolaa. Kuva: Outi Lähteenlahti, 2007.

 

Museokentälle Ojaniemen museotila tarjoaa mielenkiintoisen vertailukohteen museoammattilaisten ylläpitämiin kohteisiin. Tuottajana on yksityishenkilö, joka haluaa luoda julkista kulttuuriperintöä omasta henkilökohtaisesta kulttuuriperinnöstään. Ilman Kertun toimintaa rakennusten tarina olisi kadonnut. Hänellä on meille jokaiselle kuuluva museaalinen suhde todellisuuteen ja hän on ottanut sen luovasti ja aktiivisesti käyttöönsä.

 

Kirjoittaja on HuK, joka tekee graduaan Ojaniemen museotilasta Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa Porissa.

 

 

 

Lähteet:

Kerttu Alselan haastattelut vuosina 2006-2010, kirjoittajan hallussa.

http://www.noormarkku.fi/kairila/yritykset.html

Aarnipuu, Petja: Ajan taju museon kulttuurituotteena. Teoksessa Kulttuurituotanto. Kehykset, käytäntö ja prosessit. Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitos, Turun yliopisto. SKS, Helsinki 2009.

Alsela, Kerttu: Telinin torppa (Ojaniemen museotila). Teoksessa Hilman ja Kustaan ehtookuhuista pubilatoon. Kairilan kyläkirja. Rostedt, Kaisla-Kaarina (toim.): Kairilan kyläyhdistys ry 2000.

Heinonen, Jouko & Lahti, Markku: Museologian perusteet. Suomen museoliiton julkaisuja 49. 3. Uudistettu painos. Gummerus, Jyväskylä 2001.

Sääskilahti, Nina. Muistamisen intohimo. Teoksessa Arjen säikeet - aikakuvia arkielämään, sivilisaatioon ja kansankulttuuriin. Toim. Lönnqvist, Bo. Gummerus, Jyväskylä 2000.